Mun tekis mieli taas vaan sulkee silmät. Mä haluisin unohtaa kaiken mitä oon tehny ja mitä mulle on tehty. Ku olis keksitty joku semmonen keino? Ihmiset sanoo, et unohdat vaan kaiken, keskityt tulevaan. Mut mitä sit jos joka helvetin sekunti menneisyyden haamut kummittelee mielessä. Jokaisessa mutkassa jonka kuljet, tulee vastaan samoja tuoksuja, samoja sanoja, samoja ilmeitä ja eleitä, jotka muistuttaa mua kaikesta.

Jos mä voittaisin lotossa, ni mä varmaan vaan siks lopettaisin työt, ettei tarvis kohdata ihmisiä. Mä varmaan erakoituisin. Lähellä se on nytkin. Mulla on vaan työ. Koti on sitä että hoidetaan velvollisuudet ja mennään nukkumaan. Viikonloput on tuskaa, liikaa omaa aikaa miettii kaikkee. Tällä hetkellä tosin töissäkin on vähän liian hiljasta. Sen huomaa jo siitä, et mä kirjottelen tänne näitä ajatuksia.

Huomenna olis lääkäriin taas aika. Kasvain mun päässä oli viimeks ainaki kasvanu. Sen lääkärin jälkeen mulla on psykologi. Voin mennä sinne itkee ja avautuu. Mut sielläki mua pidättää joku mun tunteita. Mä haluisin pystyy itkee sille, mä haluisin et voisin luottaa siihen, se on tosi mukava. Silti mä en vaan kykene luottamaan. Mä tiiän et se helpottais ihan vitusti jos luottaisin. Mut miten mä rakennan sen luottamuksen?! Ei se psykologikaa tiiä kaikkee.. Se olis vissiin tarkotus et se tietäis, mut on niin vaikeeta. Ihan helvetin vaikeeta!