Oon ottanu muutaman siiderin, fiilistelly musiikkia ja ajatellu rentoutua... Shit! se on jotain ihan muuta.. mun mieli on taas sekasin. Mulla alko pari päivää sitte kemosädeterapia...ensin pari tuntii lääkkeitä ja sit siihen päälle muutama minuutti sädehoitoo. En jaksais. En ees siedä enää ajatusta et sitä on lisää luvassa. En vaan siedä. Mä yritän olla vahva, mut sitä mä en todellakaa oo... musta tuntuu et mun sydän vois pysähtyy minä hetkenä hyvänsä. Siihen sattuu fyysisesti ja henkisesti. Mä värisen sisältä! Mun tekis mieli lähtee bailaa ja jättää kaikki huolet taakse ja kuitenki samalla mun tekis mieli vetää ranteet auki. Tää on nihkeetä. Mä haluisin itkee tässä. Nyt ja heti!

Missä mun kaikki rakkaat on ku mä niin paljon niitä kaipaisin just nyt?! Missä ne on? Pitääkö mun huutaa et joku kuulee? Miks mä huutaisin? Tuntuu et ainoo jota tällä hetkellä tai ylipäänsä koskaa on kiinnostanu kysyy et mitä mulle kuuluu tai et miten mä voin, on mun duunikaveri. Miksei mun ystävät kysy? Tai mies? Toisaalta turha mun on miettii näitä, enpä mä itekkää oo kovin aktiivinen tossa ihmisten voinnin kysymisessä... 

Kaikki tuntuis olevan vähän paremmin jos vaan nukahtais ikuisesti tähän. Mä varmaa viel joku päivä vedän överit, depsin. Ei kukaa mua haluu elämäänsä.